Kaikki sotkemani asiat on nyt sitten puitu ja ruodittu läpi, perusteellisesti. Siihen meni aikaa paljon, mutta nyt on helpompi hengittää. Monta vuodatettua kyyneltä, paljon sanoja... minä itkin ja murukin itki - ei syytellyt, kysyi vain "miksi". Itsekään en osannut kysymykseen vastata... olemme vanhemman miehen kanssa ystäviä jatkossa, ei enää muuta. Toisena naisena olo on ohi... olo tuntuu haikealta ja surkealta, mutta ehkä se kuitenkin on parempi näin. Elämäni yhdessä isossa valheessa on ohitse, ei enää salailua mihinkään suuntaan. Voin olla taas rehellinen jopa vanhemmilleni. Mitä tulee tapahtumaan Miehen kanssa - se on vielä suuri kysymysmerkki. Täytyy ensin selvitä pari päivää ilman ketään, sitten ehkä voin tehdä jonkinlaisen ratkaisun jo Miehenkin suhteen. Sen verran olemme kuitenkin puhuneet, että hän on vapaa ja myöskin halukas palaamaan yhteen, taas kerran... en tiedä sitä, että olenko itse valmis siihen, sitä on yritetty sen verran monta kertaa jo. Tai sitten aloitan elämän ilman miehiä kokonaan...