Ainakin tuntuu siltä! Koko tämän päivän olen liehunut ympäriinsä, hyvä kun kreikantunnille ehdin. Sen jälkeen olikin pakko piipahtaa kaverin kanssa kahville päivittämään viimeiset kuulumiset, kun ei olla taas aikoihin ehditty näkemään toisiamme. Toisinaan tuntuu siltä, että vuorokauteen tarvittaisiin lisää tunteja, että ehtisi kaiken tekemään. Mulle on siis ihan turha tulla sanomaan, että työttömät ihmiset vaan makaa sängyssä ja syljeskelee kattoon!

Tänään tajusin myös erään syvästi inhoamani asian eli joulun lähestyvän päätähuimaavaa vauhtia! Nyt pitäis pistää aivot liikkeelle ja keksiä jostain joulukortti-idea täksi vuodeksi. Eli siis: winkkejä otetaan vastaan kovin mieluusti ;) Olen siis ihan tosissani!