Tuossa aina välillä viime yönä valvoessani ajatuksiini tuli väkisinkin se, että miten pitkään ja miten pitkälle olen valmis menemään tässä omituisessa tunteitten sekamelskassa. Miksi minä olen se, jonka päälle kaikki kaatuu? Olen nainen eli olenko siis automaattisesti se, jonka pitää kärsiä ja ennenkaikkea näyttää se? Menettihän MHkin minut, eikö se satuta häntä?

Enhän mä voi tunteitani mihinkään hävittää, mutta ainahan ne voi piilottaa... en halua elää elämääni nyyhkien ihmisen perään, joka ei loppupeleissä ollutkaan "arvoiseni". Jos minua kohdellaan näin, niin jatkossa kestän sen ja jatkan elämääni! En halua enkä myöskään suostu olemaan hyväksikäytetty ja sitten nurkkaan heitetty!

Tästä voi siis päätellä, että HM ei ole ottanut yhteyttä... nyt rupeaa olemaan jo myöhäistäkin, sillä nahkaani on tullut taas yksi arpi lisää enkä helpolla enää halua uutta... ainakaan saman henkilön toimesta. Selityksen tälle kaikelle toki haluaisin, sillä mielestäni hänen lastensa tapaamatta jättäminen alta kolmen viikon "suhteen" jälkeen ei ollut tämän sirkuksen veroinen asia... ehkä olen väärässä, mutta elämä jatkuu...
Kerään itsetuntoni rippeet, nostan pään pystyyn ja kohtaan maailman uudelleen! Toivottavasti en nyt ainakaan vielä kohtaa herrasmiestä, siihen en ole valmis... saattaa meinaan olla, että maski repeilee siinä kohtaa... maailma EI VOI olla niin pieni, että me kaksi toisiimme kaupungin yössä törmäisimme, eihän???