Soitin aamulla ystävälleni P:lle ja kutsuin hänet mukaani picnikille Ruissaloon. Ajatus oli lähteä matkaan pyörillä, mutta lopulta päädyimme reissuun P:n autolla mukanamme kylmälaukullinen eväitä. Rannassa ei juurikaan muita näkynyt vielä, kun me sinne majoituimme, mutta pikkuhiljaa biitsi rupesi täyttymään. Kaikkien auringonpalvojien joukosta erotuin siinä mielessä, että tuli sitten käytyä uimassakin :) Olihan jäät jo lähteneet ja veden lämpötilakin oli jo +9. On avantouinnista jotain jäänyt mieleen, sillä vesi ei tuntunut edes kovin kylmältä, vaikka iho olikin auringossa lämmennyt. Siinä viltillä ihanasta päivästä ja eväistä nauttiessamme kerroin P:lle suhteestani vanhempaan mieheen. Hieman pelkäsin hänen reaktiotaan, mutta yllätyksekseni meidän suhdettamme ei tyrmättykään! Hän kuulemma luottaa arvostelukykyyni ja siihen, etten revi itse itseäni palasiksi... meillä oli siis harvinaisen hieno päivä, mutta nyt tuntuu siltä, että sain raittiin ilman myrkytyksen... luulen, että leuat menee sijoiltaan, kun niin paljon haukotuttaa! Ajattelin kyllä vielä sinnitellä tunnin CSI:n alkuun ja katsella tämän päivän ainoan katselemisen arvoisen ohjelman. Ja tässä on vielä tunti aikaa soittaa "murulle"...