Nyt on sitten puhelin herännyt henkiin, mutta en ole vielä ihan varma siitä, mitä koko jutusta ajattelen...

Vanhempi mies on nyt sitten matkalla Turusta Tukholmaan, lasten kanssa... toinen selkeästi tajusi sen, että olen jonkin verran käärmeissäni, pyyteli anteeksi ja välillä antoi luurin jopa tyttärelleen. Todistettavasti siis ainakin yksi lapsista on mukana... syynä ohareihin ja hiljaisuuteen oli kuulemma se, että "kyllä mun täytyy kans voida tehdä oman pään mukaan, kun säkin kerran lähdet Ystävän kanssa reissuun kysymättä multa mitään..." Miten miehen ajatusmaailma voi olla tuollainen??? Toki myönnän sen, että ihan oman pääni mukaan reissun varasin, mutta miksi en olisi? Minä kuitenkin olen vapaa tulemaan ja menemään, hän meistä on se, joka ensisijaisesti kuitenkin elää lastensa ja määrätyllä tavalla myös vaimonsa ehdoilla. Hän myöskään ei ole järin innostunut matkailusta, saatika että minä olisin ruvennut ehdottelemaan toiselle yhteistä parin viikon lomaa...

Alustavasti sovittiin tapaavamme lauantaina, mutta juuri nyt suhtaudun asiaan melko skeptisesti... se pessimisti minussa on edelleen aika vahvoilla, sillä en todellakaan usko tapaamiseen, ennen kuin se ihan tosissaan tapahtuu. Olen vieläkin käärmeissäni, mutta ehkäpä tämä tästä... nyt vaan odotan lomaa entistäkin enemmän, tarvitsen uusia ympyröitä tämän tylsän arjen keskelle. Se on sitten taas ihan toinen juttu mikä minua kotosalla odottaa, kun tänne taas tulen... sitä en tosin jaksa murehtia nyt, sillä päätin, että murehtiminen lähtee huspoisvek tällä sekunnilla! Nyt keskitytään ihan johonkin muuhun! Ja se joku muu alkaa sillä, että ruvetaan tekemään ruokaa :)