Tarkoitukseni oli lähteä pitkästä aikaa kirpputorikierrokselle, mutta kun ulkona on kylmä ja erittäin synkän näköistä, niin pistinkin sitten saunan lämpeämään. Viimeisestä aamusaunasta onkin jo aikaa, yleensä vaan painun suihkuun. Aamusaunassa on ihan omanlaisensa fiilis, se jotenkin rentouttaa koko päiväksi. Ja sunnuntaithan on tehty rentoutumista varten, eikö?

Saunan lämmetessä lueskelin muutaman blogin ja uteliaisuuttani hain itseni top-listalta. Sijoitukseni oli 1504 ja minulla oli peräti 5 lukijaa. Joku on siis ihan oikeesti tilannut minut, joku haluaa aktiivisesti seurata meikäläisen raapustuksia. Suurkiitos näille kaikille viidelle ihmiselle :)