Mikäköhän siinä on, etten osaa baarireissun jälkeen nukkua? 4 tuntia unta on ihan maksimi eikä se todellakaan riitä yhtään mihinkään. Koko päivänä en saa tehtyä mitään, vetelehdin ja tuijotan televisiota. Myöskään seuraavana yönä en saa unta, kun koko päivän on vaan ollut ja ihmetellyt. Vasta sitä seuraavana yönä unirytmi palautuu, mutta sitten olenkin jo niin loppu, että nukun vaikka seisaaltani... Toisaalta tätä on tässä turha pohtia, kun "vahinko" on jo tapahtunut eli Vappubileitten jälkimainingeissa mennään... seuraavaksi täytyy varmaan lähteä ulos, kun krapulakaan ei vaivaa, ainakaan vielä!

Eilinen päivä oli kyllä ehdottoman onnistunut. Lakituksessa törmättiin todella moneen tuttuun ja samalla reissulla piipahdettiin vielä yksillä terassillakin ennen siirtymistä ystävien bileisiin. Koko ilta ja yö tulikin sitten istuskeltua siellä isommalla porukalla. Yöllä ei tietenkään saanut taksia mistään, joten kotiin tuli kiltisti ja turvallisesti käveltyä samalla vanhemman miehen kanssa puhelimessa puhuen. Kävelymatka tuntui suorastaan lyhyeltä, kun oli puhekaveri mukana :)