... tavoitti minut viime yönä... ensin tuli tekstiviesti, jossa kyseltiin olinpaikkaani. Vastasin olevani kotona ja hereillä ja seuraavaksi soi puhelin. Eräs ystäväni soitti ja kertoi yhteisen tuttumme kuolleen perjantaiaamuna työmatkallaan! Ja ihan kuin pelkkä uutinen ei olisi järkyttänyt, niin kyseessä oli ampumatapaus... Tapauksesta on kirjoitettu kaikissa päivän lehdissä, joten ei siitä sen enempää... kolmen aikaan yöllä meitä lähti sitten 2 autollista ihmisiä kynttilöiden kanssa tapahtumapaikalle pitämään omaa muistohetkeä ja tukemaan toinen toisiamme. Loppuyön vietimme yhdessä paikkakunnalla asuvan ystävämme luona ja mietimme elämän raadollisuutta. Syyllinen onneksi saatiin kiinni, mutta ei se kuitenkaan tuo ystäväämme takaisin. Vankilatuomio ei lohduta meitä eikä varsinkaan suremaan jäänyttä avomiestä...

Kotiin palauduin iltapäivällä ja menin nukkumaan. Näin painajaisia, joissa sekottuivat aseet ja "elämäni miehistä" sekä Herrasmies että vanhempi mies. Nyt olo on sekava, päätä särkee eikä oikein osaa keskittyä mihinkään. Kävelen ympäri kämppää, suurimman osan ajasta olen parvekkeella ja poltan ketjussa... Jotenkin olo on epätodellinen, ei tällasia asioita tapahdu Suomessa! Tilanne olisi huomattavasti ymmärrettävämpi, jos oltaisiin Jenkeissä, mutta ei...

Herrasmies kuuluu myös tähän samaan kaveripiiriin, mutta häntä ei viime yönä näkynyt, onneksi! Viesti oli lähetetty myös hänelle, mutta vastausta ei ollut tullut. Toisaalta olisi ehkä ollut "helppo" tavata hänet tuollaisissa merkeissä, sillä tunteet olivat pinnassa ihan eri asian vuoksi - ehkä meidän epäonnistumisemme olisi unohtunut kokonaan. Toisaalta syyllistin myös itseni hänen poissaolonsa takia, sillä hänen oli pakko tietää, että minä olen paikalla... ja jos hän jäi pois minun takiani, niin... ei hyvä!

Mutta, ehkä tämänkin yli taas päästään... en myöskään ikinä enää valita, että mitään ei tapahdu!!!