Syysmasennus taitaa olla tämän taudin nimi! Mikään ei kiinnosta, mitään ei saa aikaiseksi... voisin nukkua koko ajan, mutta kun ei loppupeleissä edes nukuta... herään ennen kahdeksaa aamulla, mutta iltaisinkaan en muka pääse ennen aamuyötä nukkumaan...

HH tanssi melkein ripaskaa pöydällä yrittäessään saada mua piristymään, mutta kun sekään ei onnistunut kuin pienen hymyn verran... Kreikantunnilla innostuin, kunnes kotimatkalla taas tajusin, että ainakin 10 kuukautta menee ennenkuin matkalle pääsen, eikä sekään ole varmaa... motivaatio opiskelun suhteen on kuitenkin korkealla, joten torstai-illoista nautin. Onneksi opiskelu on halpaa lystiä, kun kirjakin oli jo valmiina viime vuodelta :) Minä siis edelleenkin yritän repiä iloni niistä pienistä asioista, joista olen aina toitottanut nauttivani, mutta saanhan minäkin joskus vajota synkkyyteen ja olla negatiivisella päällä? Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu - viimeistään loppukeväästä, kun kesä alkaa ilmoitella olemassaolostaan!