Tämä on ollut taas maailman tylsin päivä! Heräsin aamulla päänsärkyyn, mutta en saanut enää nukuttua... ensimmäinen parannusyritys oli pannullinen kahvia, mutta se ei auttanut. Seuraavaksi Buranaa kehiin, mutta senkin vaikutus oli yhtä "tehokas" kuin kahvilla. Viimeisenä vaihtoehtona oli migreenilääke + kylmämaski naamalle ja peiton alle. Sillä särky sitten lopulta lähti, onneksi! Tuon seurauksena koko päivä on kuitenkin ollut pelkkää venymistä ja vanumista, mitään en ole saanut aikaiseksi.

Iltapäivällä posti toi taas 2 kpl "valitettavasti valintamme ei tällä kertaa osunut sinuun"-kirjettä ja jälleen kerran otti päähän. Yritän sitkeästi vakuuttaa itseni siitä, että jossain on olemassa täydellinen työpaikka juuri minua varten... välillä vaan tohon ei jaksa uskoa, tänään esimerkiksi! Jos sitten taas huomenna jatkaisi työnhakua, tänään siihen ei yksinkertaisesti fiilis riitä. Kaipa mä tätä kotona notkumista ja rahattomuutta kestän niin kauan, kun telkkarista tulee jääkiekkoa, mutta entäs sitten? No, josko kesä alkaisi sitten kisojen päätyttyä, niin tulisi lähdettyä ovesta ulos. Toistaiseksi siellä on liian kylmä istuskella puiston penkillä lukemassa tai muuta. Jos pyöräillessäkin tarvitaan vielä hanskat, niin ei siellä tosiaan kauaa istua tarkene. Eilen sentään bongasin ekat västäräkit - kovin viluisilta näyttivät mielestäni... reppanat!