Päivän otsikko on napattu Sloganizerista. Tuntui vaan sopivalta otsikolta, kun tässä olen pähkäillyt elämän menoa ja tullut siihen tulokseen, että ihmiset luulevat, että heillä on kaikenlaisia mahdollisuuksia kanssani... mutta, aloitetaan alusta.

Myöhään eilen illalla piippasi puhelin ja pitkästä aikaa tekstarin takaa paljastui Mies. Hänestä ei ole pieneen ikuisuuteen kuulunut mitään, ei sen J-episodin jälkeen. Mies muisteli sitä, miten paljon rakastan kuumaa kesää ja hikisen tahmeita hetkiä hänen kanssaan. Siis ihmisen kanssa, joka inhoaa aurinkoa ja kuumuutta, hakeutuu varjoon ja sisätiloihin, kun aurinko hiukan jostain pilkistää... lyhyesti, täydellinen vastakohtani! Tekstarin aikaan aurinko oli jo laskeutunut, joten hän olisi ollut valmis siirtymään nuo meitä erottavat korttelit luokseni. Hetken tunsin houkutusta avata ovi Miehelle, mutta tulin järkiini ja ilmoitin ettei homma onnistu. Toisaalta kaduin viestiäni heti sen lähetettyäni, sillä ajatukseni askarteli koko yön Miehessä enkä todellakaan saanut nukuttua... ehkä sitten seuraavaksi avaan oven... Tuntuu siltä, että kuitenkin vaan kiusaan itseäni kieltäytymällä hänen näkemisestään. Sitten on taasen eri juttu, jos elämäni mies kävelee vastaan jossain. Minä kun en ihmissuhteissani petä!

Toinen henkilö, joka kuvitteli löytävänsä jonkinlaisia mahdollisuuksia kanssani, oli entinen pomoni! Hän soitti tänään, ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun kolmisen vuotta sitten siirryin hänen palveluksestaan muualle. Tapansa mukaan hän meni suoraan asiaan: "tuletko takaisin töihin meille?" Mullahan loksahti leuka syliin asti, en tiedä olenko ikinä noin paljoa hämmästynyt. Hetken jo ehdin iloita, että tähän rahapulaan tulee kenties helpotusta, mutta jälleen kerran iloitsin liian aikaisin. Minulle nimittäin ehdotettiin töitä ihan kokonaiset 10 tuntia viikossa ja nekin tunnit olisi pitänyt tehdä toimistolla, ei siis etänä kotikoneelta. Lopputulos oli siis se, että kauniisti kieltäydyin hommasta. Ai miksi? No sen vuoksi, että kyseinen toimisto sijaitsee yli 40 kilometriä kodistani ja sinne kulkemiseen olisin tarvinnut 2 bussia, joista olisin joutunut maksamaan itseni kipeäksi. Kaksi 5-tuntista työpäivää viikossa olisi maksanut minulle yhteensä 24 euroa, joten käteen jäävä palkan osuus olisi oikeastaan mennyt pelkästään siihen. Yritin sumplia asiaa siihen malliin, että olisin tehnyt töitä kotona, mutta se kun ei heille sopinut, niin asia sitten jäi siihen... sinänsä sääli, ihan mielelläni olisin heitä jelppinyt, mutta rajansa kaikella. Kyllähän pomokin sen ymmärsi ja lupasi palata asiaan, jos saa hallituksen muuttamaan kantaansa asiassa. Olivat siis oikein hallituksen kokouksessa minusta puhuneet :)

Mutta, elämä siis jatkuu entiseen tahtiinsa... tänään en ollut rannalla, vaan pesin pyykkiä! Kuuma kyllä oli ja ihanteellinen rantapäivä, mutta kun kukaan ei ole täällä pyykännyt ollessani mökillä tai rannalla... nyt on moiset hommat tehty, joten huomenna voi taas lekotella auringossa vaikka koko päivän :) Onneksi on kesä - se on selkeesti köyhän ihmisen paras vuodenaika, kun rannalle ei maksa mitään ja pyöräkin kulkee ilmaiseksi!!!