Baarireissusta selvittiin kunnialla, vaikka rahaa paloi ihan älytön määrä... Hauskaa oli kuitenkin - minä pysyi irti puhelimesta, sillä ensimmäistäkään viestiä en laittanut kenellekään :) Vanhemman miehen puheluun vastasin, mutta se olikin ainoa kerta, kun puhelimeen koskin. Baarissa oli paljon tuttuja, mutta jostain syystä eilen kaikki tuntui olevan "kokovartalokoomassa" eli joka paikassa poket lähinnä kantoi ihmisiä ulos... me emme Ystävän kanssa kuuluneet tuohon joukkoon, sillä molempien jalat kantoi kotiin saakka. Katu toki tuntui hieman kapealta paikoitellen, mutta se ei tahtia haitannut.

Krapulakaan ei ole tänään vaivannut, ainoastaan väsymys. Kohta taitaapi sänky kutsua, kun silmät ei ihan oikeesti meinaa pysyä auki...