Reilun puolen tunnin päästä alkaa taloyhtiön pihatalkoot ja sinne olen suunnistamassa. Pari kertaa vuodessa pidetään talkoot erittäin pienellä porukalla, kun asukkaita ei vaan jaksa kiinnostaa moinen homma. Kaikki lapsiperheet loistaa poissaolollaan, paikalla on aina ollut ne samat n. 10 henkeä eli taloyhtiön nuorempi väki. Hommat saadaan aina tehtyä tuollakin porukalla, mutta olisi edes joskus kivaa nähdä siellä uusiakin naamoja! Ja kun kerran uskaltautuu talkoisiin tulemaan, voisi hommasta tykätäkin! Meillä on mukava porukka ja työt tulee tehtyä naureskellen ja naapurien kanssa jutellen. Tarjolla on tietty kahvit ja pullat ja päivän päätteeksi grillaillaan ja nautitaan olutta, siideriä yms. taloyhtiön piikkiin. Kiva päivä siis tiedossa, vaikka huomenna onkin lihakset jumissa... Sinänsä on vaan outoa lähteä talkoisiin, kun ei sada! Lähes joka kerta on saanut sonnustautua sadevaatteisiin.

Ja mikä parasta - tänään(kään) ei tarvitse tehdä itse ruokaa! Eilen meinaan lounas kuului koulutuspäivään, joten illalla vaan keittelin kahvit ja söin voileipää. Musta on jotenkin tullut maailman laiskin kokki! Täytyy varmaan jossain vaiheessa kutsua enemmän porukkaa syömään, jos sitten taas kokkailuinnostuskin iskisi!

Eilen koulutuksen jälkeen lähdettiin työkaverini kanssa firman autolla pois ihmisten ilmoilta ja minä päädyin sen automaattivaihteisen auton rattiin. Ajaminen sujui paremmin kuin osasin edes kuvitella, kunhan koko ajan vaan mietin kytkinjalkaani :) Sitten kun joskus yksinäni tuolla autolla lähden liikkeelle, mun täytyy varmaan sitoa toinen jalka kiinni, etten aiheuta mitään suurempaa paniikkia liikenteessä...