Toivottavasti otsikko ei pidä paikkaansa ihan konkreettisesti - nyt vaan tuntuu tuolta... Vietin Herrasmiehen seurassa reilun vuorokauden ja nyt ihan tosissaan tuntuu siltä, että (liian) paljon on tapahtunut ihan liian pienessä ajassa. Liian paljosta en voi vielä sanoa oikeastaan mitään, mutta melkeinpä pelottaa omat ajatukset ja tunteet... voiko tässä ajassa toisesta ihmisestä tulla näin tärkeä minulle? Onko se mitenkään mahdollista? Olen korviani myöten ihastunut, koko ajan hymyilyttää ja maailma tuntuu talvesta huolimatta ihanalta paikalta olla ja elää :)

Herrasmieskin tuntuu ajattelevan hyvin pitkälti samalla lailla kanssani, sillä hänestä oli kovin kurjaa lähteä iltapäivällä töihin... menin hänen kanssaan samaa matkaa kaupunkiin, autossa vaihdettiin monta suudelmaa ennen kuin pääsin ovesta ulos... kotona oli sitten jo odottamassa töistä lähetetty sähköposti :) Huokaisin syvään ja yritin keskittyä pyykkäämiseen...