Mikäköhän minua taas riivaa? En yksinkertaisesti pysty keskittymään mihinkään eikä mikään jaksa kiinnostaa... olen levoton, en pysty nukkumaan ja kuitenkin haukottelen koko ajan. Tapojeni vastaisesti mulla on puhelin käden ulottuvilla kellon ympäri enkä edes tiedä mitä odotan puhelimesta kuulevani... jotenkin koko elämä on ihan sekaisin! Ensimmäistä kertaa myös yksinolo ahdistaa ja se on mulle selvä merkki siitä, että jotain on vinossa! Olen aina nauttinut yksinolosta, mutta nyt tarttis koko ajan olla joku tuossa vieressä. En tiedä onko tää joku myöhäinen reaktio HM:n katoamiseen vai mikä on, mutta kovasti haluaisin tästä olosta eroon! Viikonloppuna vielä kuvittelin kaiken olevan pakkasen syytä, kun en ollut pariin päivään ulkona, mutta säätilan lämpeäminen ei mitenkään auttanut tilanteeseen...

Öisin olen kelannut mennyttä elämääni ja ihmetellyt, että miksi määrätyt kuviot toistaa itseään... avioeroni jälkeen pönkitin itsetuntoani "epämääräisillä" suhteilla, kunnes selvisin asian yli ja kaikki palautui normaaliksi. Nyt on jotenkin samanlainen olo, tuntuu, että olisi pakko löytää vierelle ihminen, joka kehuisi ja pitäisi hyvänä sekä ennenkaikkea auttaisi tämän kammottavan fiiliksen yli... mietin jo yhteydenottoa Mieheen, mutta toistaiseksi olen jättänyt sen tekemättä... myöskin vanhempi mies olisi kiinnostunut, mutta en tiedä olenko itse kiinnostunut hänestä siinä mielessä, kuin hän haluaisi... kokeilemalla se toki selviäisi, mutta joku sisälläni pistää kuitenkin jarrut päälle. Joskushan lupasin itselleni, että suhteet varattuihin miehiin on kokonaan loppu... olkoonkin, että tiedän totuuden vanhemman miehen avioliitosta, mutta kuitenkin. Varattu mikä varattu! Ehkä kuitenkin yritän olla itsekseni ja saada taas asiat jonkinlaiseen järjestykseen enkä sotke kurjaan elämääni muita...

Onneksi sentään ollaan jo tammikuun lopussa ja kevät on tulossa! Huomatkaa, positiivinen ajatus tähän tylsyyteen ;)