Tiistaiseen tyyliin katselin 4D-dokkarin, aiheena Tanjasin tarina. Nelosen nettisivut kertoo ohjelmasta näin:

" 4D: Isän vankina - Tanjasin tarina
(To Hell and Back: Tanjas' Story/Uusi-Seelanti 2001). Tanjas Darke oli 23 vuotta isänsä Ron van der Plaatin seksiorjana.Tanjasin vanhemmat erosivat ja palasivat yhteen useita kertoja hänen ollessaan vielä pieni. Tanjasin äiti lähti lopullisesti, kun tyttö oli 10-vuotias ja huoltajuus määrättiin isälle. Ron van der Plaat käytti tytärtään seksuaalisesti hyväkseen ensimmäisen kerran, kun tämä oli 9-vuotias. Kun Tanjas oli 15-vuotias, isä meni Tanjasin kanssa "naimisiin". Täysin alistettu ja pahoista henkisistä traumoista kärsinyt Tanjas oli 32-vuotias, kun hän vihdoin vapautui isänsä otteesta ja meni poliisin puheille. Van der Plaatin kotoa löytyi kammottava todistusaineisto siitä, mitä talossa oli tapahtunut: hän oli valokuvannut ja pitänyt päiväkirjaa niistä hirveyksistä, mitä hän tyttärelleen teki. Dokumentissa Tanjas kertoo itse järkyttävän tarinansa lapsen ja vanhemman sairaasta suhteesta."

Tarina oli järkyttävä kertomus erittäin räikeästä hyväksikäytöstä, mutta miten mulle kuitenkin jäi jotenkin outo fiilis tuosta ohjelmasta?

Itse asiassa siinä oli 2 asiaa, jotka häiritsivät minua. Ensimmäinen oli se, että miksi tuo ohjelma oli tehty? Itse liputan sen puolesta, että puhuminen auttaa monessa asiassa, mutta puhuminen tv-kameralle ja sen välityksellä koko maailmalle? En voi sille mitään, mutta ainoa asia, joka tuli mieleeni, oli rahapula, jota dokkarin avulla helpotetaan...

Toinen häiritsevä asia oli Tanjasin ryntääminen naimisiin "pelastajansa" Billin kanssa. Naimisiin??? Miten voi antaa miehen (tai kenenkään muunkaan) koskea itseensä tuollaisen kokemuksen jälkeen?

Olen ollut koko päivän pahalla päällä ja se saattaa tietysti osittain vaikuttaa objektiivisuuteeni tässä asiassa. Tai sitten olen vaan skeptinen ihan luonteeltani, tiedä sitten!

Toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenäänsä tästä kirjoituksesta, sillä se ei ollut tarkoitukseni.